Sirkka-Liisa Pihlaste:

Sirkka-Liisa Pihlaste: Makean veden paikka

 

Kirjan kansi, kansikuva, takasivun kuvaus kirjasta, kirjailijan esittely sisäkannessa sekä tieto Bez ry:n toiminnasta herättävät mielenkiinnon ja halun tutustua kirjan tarinaan. Sekä adoptiovanhemmuus että edelleen tapahtuva kielletty tyttöjen silpominen afrikkalaisessa kulttuurissa ovat aiheita, joista haluaa tietää enemmän, ymmärtääkin.

Kirja on painettu valkoiselle paperille, josta sen tunnistaa omakustanteeksi. Löysin yllätyksekseni kirjan välistä harmaan, silkkisen kirjanmerkkinauhan ja se muutti teoksen päiväkirjamaiseksi, jolloin valkoinen pohjaväri ei enää ollutkaan merkittävä.

En yleensä lue kirjan henkilöiden esittelyjä, ajattelen, että kirjailijan täytyy pystyä tekstissä tuomaan henkilöhahmot niin esille, ettei minun tarvitse yhä uudelleen palata ensimmäisille sivuille tarkistamaan tarinassa esiintyvien suhteita.

Onneksi uteliaisuuteni niin kirjailijaa kuin aihetta kohtaan innosti tällä kertaa tarttumaan myös tuohon esittelytekstiin. Henkilökuvaukset olivatkin hauskoja ja kuvaavia, avasivat etukäteen tuntuman ihmisten luonteesta. Ja tarinan edetessä näitä luonnehdintoja ei unohdettu, vaan ne kulkivat henkilöiden mukana viimeisille sivuille asti.

Uppoutuessani tarinaan huomasin lukevani sitä kuin dekkaria. Tapahtumat monella tasolla saivat lukijan jännityksellä odottamaan loppuratkaisuja. Ja kuten hyvissä dekkareissakin kirjailija tarjoili tarinassa langanpäitä, joita lukija kirjan edetessä mielessään solmi.

Kirjan keskivaiheilla kuvaus Mikon ja Paulan elämästä tuntuu tiukasti päiväkirjamaiselta ja saa lukijan lähes selaamaan kirjaa eteenpäin päästäkseen jälleen varsinaiseen tarinaan.

Vuosiluvut lukujen otsikoissa olivat minulle hankalia, en haluaisi selata kirjaa takaisinpäin, vaan odotan että takaumat/tuleva tulisivat esiin tekstistä.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta, jännite säilyi loppuun asti ja lukijalle jäi oman oivalluksen ilo. Lukiessaan pääsi irti omasta arjesta ja sai nauttia mielenkiintoisesta matkasta niin kirjailijan maailmaan kuin kuvattuihin ihmiskohtaloihinkin.

Kiitos!

Marja Sorsa