Juhlavuosi 2023

60-VUOTISJUHLASSA MUISTELTIIN MENNEITÄ JA NAUTITTIIN YSTÄVIEN SEURASTA

Lappeenrantalaisen My Bakery Cafen kabinetti täyttyi 28.10. ääriään myöten palttalaisista, jotka halusivat juhlia 60-vuotiasta yhdistystään. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja arvokas. Paikalle oli saapunut muun muassa kaksi yhdistyksen perustajajäsentä: kirjailija Aimo Vuorinen ja rovasti, kirjailija Matti J. Kuronen.

 Tilaisuuden juonsi Paltan nykyinen puheenjohtaja Kirsi Komulainen.

Paltan perustajajäsenet kirjailija Aimo Vuorinen ja rovasti, kirjailija Matti J. Kuronen. Vas. Soile Rinno esittelee Paltan toimintaa 60 vuoden aikana.

Palttaa onnittelivat tilaisuudessa Lappeenrannan kulttuurijohtaja Anu Talka, kirjastotoimen johtaja Marja Huuhtanen ja matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja Mirka Rahman. Palttaa luonnehdittiin monipuoliseksi toimijaksi, jota tarvittiin alueen kirjoittajien tukena. Anu Talka kertoi omista kokemuksistaan kirjailijana ja lukijapalautteen merkityksestä. Marja Huuhtaselle Paltta on tuttu, koska hän luotsasi yhdistystä puheenjohtajana sen myrskyisinä nimenmuutosaikoina. Hän piti tärkeänä Paltan ja kirjastojen hedelmällistä yhteistyötä. Mirka Rahman kehui yhdistyksen toimintaa ja sanoi olevansa iloinen siitä, että oli Paltan jäsen.

Ylen ulkomaankirjeenvaihtaja ja Paltan jäsen Mika Hentunen oli lähettänyt tervehdyksen Pekingistä (ks. myös videoviesti kotisivuilta!). Edesmenneen Paltan kunniajäsenen Hilkka Keskisaaren tytär oli lähettänyt onnittelukirjeen, samoin kirjailija Kaiho Nieminen. Luumäen kirjoittajaryhmän pitkäaikainen vetäjä Annikki Hyytiäinen onnitteli Palttaa ja kiitteli yhdistyksen nykyisen johtoryhmän jäseniä.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Tietokirjailija Petri Pietiläinen muisteli juhlapuheessaan omaa kirjoittajauraansa. Hän korosti sitä, kuinka tärkeää oli saada palautetta tekstistään. Monella aloittelijalla voi olla aivan virheellinen kuva omista taidoistaan. Hän joko ali- tai yliarvioi kykyjään. Vasta asiantuntevan korjaavan palautteen avulla kirjoittaja pääsee eteenpäin. Paltan paikallisryhmillä on oma merkityksensä paitsi kirjoittamisen vuoksi, myös me-hengen nostattajana.

Paltan historiikin kirjoittaja Soile Rinno kävi läpi yhdistyksen vaiheita sen perustamisesta
nykypäivään. Hän korosti puheensa lopussa sitä, että Paltta on tarkoitettu kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille, ei vain kirjoja julkaisseille, vaikka joukossamme on ollut nimekkäitäkin kirjailijoita. (ks. oheinen puheen tiivistelmä).
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Juhlassa kuultiin tiivistelmä Paltan nuorten ryhmän vetäjän Alma Ärmäsen puheesta. Koska Alma ei ollut päässyt paikalle, Kirsi Komulainen luki hänen tervehdyksensä. Alma kiitti Palttaa siitä, että hän oli löytänyt yhdistyksestä välittäviä aikuisia, jotka näkevät nuoressa mahdollisuuksia. ”He eivät jätä sinua yksin, kun siipesi eivät kannakaan ja putoat pesästä tunkiolle”, 15-vuotias Alma vetosi.

Vapaan sanan aikana Sirpa Minkkinen kertoi kokemuksistaan pitkän proosan kurssilla 4. - 9.10. Oronmyllyllä, Kaija Sirkiä muisteli kirjoittajapiiri Haukan tuen merkitystä pandemian aikana, Lea Lignell, Anna-Liisa Tajasvuo ja Galina Punkkinen lausuivat omia runojaan ja Kyösti Mäkinen esitti stand up -sketsin. Sinikka Vuento kiitti kirjoittajapiiriläisiään aktiivisuudesta ja empaattisesta palautteen annossa.
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Juhlassa kukitettiin paikalla olevat perustaja- ja kunniajäsenet eli Aimo Vuorinen, Matti J. Kuronen ja Anja Hytti-Oikkonen. Aimo Vuorinen muisteli Paltan alkuaikoja ja piti niitä uskomattoman aktiivisina. Hän mainitsi esimerkkinä maakuntaa kiertäneet kirjalliset ”kiekot”, joissa aina oli mukana joku tunnettu kirjailija. Matti J. Kuronen kertoi yhdistyksen suosiota saaneista kirjoituskilpailuista ja Anja Hytti-Oikkonen hauskutti yleisöä tarinoillaan yhdistyksen viikonloppuretkistä. Juhlan ohjelmaan kuului myös Matti J. Kurosen sanoittama ja Paavo Joensalon säveltämä Uusevakon matkalaulu, joka kuvaa koskettavasti ristiriitojen repimää maailmaamme.

Monissa puheissa korostettiin vertaistuen merkitystä kirjoittajalle. Paltan paikallisyhdistykset ovat tarjonneet tätä palvelua yhdistyksen perustamisesta alkaen. Tälläkin hetkellä kirjoittajapiirit kokoontuvat Parikkalassa, Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Kotkassa. Kirjoittajapiirien vetäjät ovat avainhenkilöitä Paltan toiminnassa. Juhlassa heistä olivat paikalla Annikki Hyytiäinen, Kirsi Komulainen ja Sinikka Vuento. Lämmin kiitos myös teille, jotka ette päässet mukaan eli Anu Partaselle Parikkalaan, Irja Sinivaaralle Kotkaan, Petri Hannulalle Kouvolaan ja kaikille entisille Paltan kirjoittajapiirien vetäjille. Kiitos myös kaikille Paltassa eri vuosikymmeninä toimineille johtoryhmän jäsenille siitä, että olette vieneet yhdistystä eteenpäin. Ja ennen kaikkea lämmin kiitos kaikille jäsenille. Ilman teitä ei olisi Palttaa.
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Juhlan yhteydessä järjestettiin arpajaiset, joihin saatiin kaikkiaan toista sataa lahjoitusta. Voittoja lahjoittivat Kylpylähotelli Lähde, Suomalainen Kirjakauppa, Fazer, Maire ja Arkadi Pyykkö, Pentti Kivistön kuolinpesä, Reuna Publishing House, Kustannus Aarni ja suuri joukko Paltan omia jäseniä. Maire Pyyköltä saatiin esimerkiksi kymmeniä taideteoksia, akvarelleja ja tiffany-töitä.

Monet kiitokset kaikille lahjoittajille ja tietysti myös arpoja ostaneelle juhlaväelle!
Eläköön Paltta, meidän oma kotipesämme!

Sinikka Vuento

Kuvat: Sinikka Vuento, Kirsi Komulainen , Anneli Pylkkönen, Mirka Rahman.

PALTTA 60 V.  My Bakery 28.10.2023  (Lyhenne)

Kokoontuessamme Paltan 60-vuotisjuhlaan luon silmäykseni aiempiin merkkihetkiin, jotka valottavat jotain olennaista Paltassa eletystä elämästä. Alkuhistorian vuosipäiviin kokoontui aina useita perustajajäseniä muistoineen. Enää on elossa Leo Suomela ja mukanamme juhliva Aimo Vuorinen. Melkein perustajaksi luettava Matti J. Kuronen liittyi Palttaan heti, kun huomasi myöhästyneensä perustamiskokouksesta. Aina on joukossa sijaa yhdelle papille, sellaiselle kuin Kurosen Matille. Olkaa lämpimästi tervetulleet kaikki juhlavieraat, mutta erityisesti kunniavieraamme Ami ja Matti, veljekset iänaikaiset.

Soile Rinno

Kymmenvuotisjuhlia ei Kirjallisilta kiekoilta ja läänintaiteilijajärjestelmän kehittelyn kiireessä ehditty viettää, mutta 20-vuotiasta Palttaa juhlittiin Lappeenrannan kirjastossa matineassa, jossa oli runsaasti jäseniä ja yleisöä, sillä olihan tilaisuuteen vapaa pääsy ja kutsut kaikissa lehdissä. Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jorma Kannila piti juhlapuheen, kuten myös viisi vuotta myöhemmin Kotkan kirjaston 25-vuotismatineassa. Siellä muistoja siivitti Antti Sepän 20-vuotishistoriikki, jota ei koskaan saatu painoon asti.

Palttalaiset saivat kokea hulppeimmat syntymäpäiväjuhlat 1993, kun kolme vuosikymmentä täyttyi. Toimintakertomuksen mukaan juhlavuosi oli nimensä veroinen! Kuusi elossa ollutta perustajajäsentä huomioitiin Markku Hirvelän suunnittelemalla pronssisella mitalilla. Juhlat vietettiin Joutsenon opistolla, jonne Paltta kustansi matkat ja oleskelun. Kansallisen runokilpailun 112 osanottajasta palkittiin parhaana Jukka Mallinen ja tekstejä julkaistiin antologiassa ”Viisas voittaa vastenmielisesti”

Paltta sai syntymäpäivälahjoikseen Kotkan kaupungilta Pekkas-akatemian ja Kotkan Kirjakahvilayhdistykseltä Peilaaja-lehden. Samalla se itse perusti Kulttuurikeskus Kiurun eteläkarjalaiseksi vastinpariksi Pekkas-akatemialle.

Nelikymmenvuotias Paltta ei juhlinut, vaan loi yhteyksiä rajan taakse Petroskoihin ja keskittymällä ydintoimintaansa, kirjoittajakoulutukseen.

Puolivuosisataa Palttaa täyttyi vuosikokouksessa 10.3.2013 Ruokolahden Jaakkiman opistolla. Matti Mäkelän juhlapuhe ”Paltta eilen, tänään, huomenna” ei valitettavasti ole säilynyt. Kotkan kaupunki huomioi Paltan syntymäpäivät 500 euron avustuksella.

Juhlavuoden merkeissä järjestettiin kaksikin kirjoituskilpailua. Avoin valtakunnallinen kilpailu tuotti huimat 388 tekstiä. Parhaat kutsuttiin Helsingin kirjamessuille Sirkka Laineen palautetilaisuuteen. Toinen, teemalla ”Karjalaisuus mielessä ja kielessä”, ratkesi vasta seuraavan vuoden puolella. Siitäkin syntyi aikanaan antologia.

Syksyllä järjestettiin kaksi dekkarihenkistä Studia Litteraria -kirjailijatapahtumaa Kymenlaakson puolella ja maakuntalehdet julkaisivat palttalaisten joulukalenterin.

Juhliva Paltta kirjoitti nimensä nyt Kirjoittajayhdistys Paltta ry. Nimi kuvasti jäsenkunnan muutosta ammattikirjailijoista kirjoittajien yhä laveampaan joukkoon. Paltta olkoon kaikille, joille kirjoittaminen on elämän mittainen haaste ja harrastus, vaikka ei kirjailijuuteen asti yltäisikään. Tunnettuja kirjailijoita on ja on ollut Paltta pullollaan, joten olemme hyvässä seurassa.

                      Kiitos,

                      Soile Rinno

Paltan sihteeri Pirjo Ahlberg kukittaa Matti J. Kurosen, Aimo Vuorisen ja Anja Hytti-Oikkosen.

KUNNIAJÄSENEKSI

Nyt tiedän olevani ikäloppu 
kunniajäseneksi nimittämiseen tullut hoppu. 
Ei jäsenmaksua enää tarvitse maksaa, 
ei toimintaan mukaan tulla jaksaa. 
Tästä vaan kuolemaa oottamaan heti, 
ainut oikea paikka makuuhuoneen peti.

Vaan minä vielä teille näytän, 
kirjaimia, tavuja, sanoja käytän. 
Runoja, novelleja paperille pukkaan 
ties vaikka romaani puhkeaisi kukkaan.

Teidän kirjoittajien kanssa mukava olla 
päivänpaisteella kuin kuutamolla. 
On ihanaa kanssanne yhdessä jatkaa, 
sanaseppojen joskus kivistäkin matkaa.

Pitkä ollut on meillä yhteinen liitos 
siitä kaikille sydämestäni kiitos!

Anja Hytti-Oikkonen

(Kiitosruno Palttan kunniajäsenyydestä 36 vuoden jäsenyyden jälkeen 2019.)

SYKSYN TUNNELMIA

Aamun hämärä peittää maiseman.
Tuuli tempoo puiden latvoja.
Oksat keinuvat kuin niistä lentäisivät
kesän viimeisetkin unelmat.

Olemme eläneet kesän lämmöstä
kohti talven odotusta.

Ympärillämme, lähellämme on turvallista.
Katseet ja toistemme läheisyys antaa
meille voimia kohdata uusi vuodenaika.

Sitä samaa lämpöä toivon myös
kaikille heille, jotka nyt ovat yksin
ja hädissään siellä, missä heidät
tavoittaa vain meidän rukouksemme.

Syksyn sato on korjattu,
pellot ja puutarhat ovat päässeet
lepoon.
Korjasimme talteen sen, mikä oli
meille tarkoitettu.

Jokaisesta viljan tähkän jyväsestä,
jokaisesta mullan alla kasvaneesta
mukulasta olkaamme kiitollisia.
Ruis ruokkii meidät tulevan talven
pimeinä päivinä.
Porkkana ja punajuuri saa poskemme
punaisiksi.

Kaikista luonnon antimista
meidän on kiittäminen luontoamme.
Pitäkäämme siitä huolta kaikkina
vuodenaikoina ja niin, että siitä saavat
olla onnellisia myös meidän jälkeemme
syntyvät sukupolvet.

Anna Liisa Tajasvuo 
28.10.2013 Paltan 60-v juhlassa

Arpajaisvoittoja, kakkuja ja kukkia

Paltta ry:n 60-vuotishistoriikki julkistettiin Kymi Librissä 20.7.2023.

Sanoja ja sanojia - Paltta ry 60 vuotta

Juhlavuoden tapahtumia

Tapahtumista ilmoitetaan tarkemmin: Ajankohtaista

  • 4.3. 2023 Paltan vuosikokous klo 13  SPR:n toimistolla, os. Raatimiehenkatu 20 D, 53100 Lappeenranta

  • 1.3.-31.3. Paltan ja sen jäsenten teosten lainausnäyttely Kouvolan kirjastossa. 

  • 1.4. Paltta ry järjestämän valtakunnallisen lasten ja nuorten kirjoituskilpailun ”Lauantai 1.4.2052” teksteistä julkaistun kirjan Aprillipäivä 2052 julkistamistilaisuus Kouvolan kirjastolla. (Reuna Publishing House & Paltta ry.)

  • 26.4. Open Mic Lappeenrannan pääkirjaston Olli-tilassa ke 26.4. klo 17 – 18.30. 

  • 6.7.Eino Leinon runotapahtuma Lappeenrannassa.

  • 9.-10.6. Paltta osallistuu Kouvolan Dekkaripäiville Kouvolan kaupungintalolla.

  • 20.7. Paltta esiintyy Kymi Librissä pihan ulkolavalla torstaina klo 16.15-17.45.
    Ohjelma: Paltan 60-vuotishistoriikin julkistaminen/ Soile Rinno, nuoren palttalaisen puheenvuoro/Alma Ärmänen, runokimara palttalaisten antologioista, Paltan kirjailijat lavalla/uusien kirjojen esittelyä.

  •  la 28.10. klo 16-18 Paltan 60-vuotisjuhlat My Bakery Cafessa Lappeenrannassa.

  • Paltta järjestää kaksi kirjoittajakurssia, joista toinen on suunnattu nuorille.


JUHLAVUODEN KYNNYKSELLÄ


Kirjoittajayhdistys Paltta ry on yksi Suomen vanhimmista kirjoittajayhdistyksistä. Se on perustettu vuonna 1963, joten juhlimme tänä vuonna 60-vuotista taivaltamme.

Paltan 60-vuotisjuhla pidetään lauantaina 28.10. klo 16-18 t My Bakery Cafessa Lappeenrannassa. (Huom. muutos!)

Juhlavuoteen liittyy olennaisesti 60-vuotishistoriikki. Teoksen toimittaa FM Soile Rinno ja se kokoaa Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kulttuurihistoriaa yli puolen vuosisadan ajanjaksolta. Historiikkia elävöittävät monet yhdistyksessä aktiivisesti toimineiden jäsenten henkilöhaastattelut.

Suunnitelmissa on myös kirjoittajakurssi nuorille sekä opintomatkoja Tarttoon ja esim. Pohjois-Karjalan runokyliin. Paltta ry on myös mukana Kouvolan Dekkaripäivillä ja Kymi Librissä Myllykoskella.

Paltan kirjailijat esillä Kouvolan kirjastossa maaliskuussa

PALTAN JA SEN JÄSENTEN TEOSTEN NÄYTTELY järjestetään Kouvolan kirjastossa maaliskuussa. Näyttelyyn otetaan kirjaston kokoelmissa olevia kirjoja, joita voi lainata. Kirjasto osallistuu täten yhdistyksemme 60-vuotisjuhlintaan.

 

Paltan alkuvaiheista voit lukea täältä⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠.